28.4.2013

Viikko 17

Ja taas on yksi viikko treenattu. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, meni tämä viikko aikalailla kuntoa ja treenirytmiä hakien. Vaikka sunnuntaina kävinkin jo kevyellä lenkillä, niin kyllä sen alkuviikosta huomasi, että ei sitä aerobista treeniä pysty vielä kovin paljoa hakkaamaan, alkaa muuten nokka vuotaa taas. Loppuviikosta meno oli sen puolesta jo parempaa ja tänään olikin ensimmäinen kunnon koko päivä, jolloin nenä ei vuotanut yhtään ja olo oli täysin, täysin terveen oloinen, mitä tulee flunssaan :)

Alkuviikko meni kevyesti ja vähillä treeneillä, osittain flunssan pelossa ja osittain preklinikan viimeisen tentin (ennen loppukuulustelua) takia.

Kiipeilykausi tuli avattua maanantaina ja keskiviikkona boulderoidessa ulkona, ja molemmilla kerroilla meni 7A reitti ylös, jollaista en olekaan ikinä ennen ulkona kiivennyt. Kai sitä talvella jotain on siis oppinut, vaikka ~kerta viikkoon on päässyt kiipeilemään.

Tiistaina oli Heltri-cupin ~6km (5.86km lienee tarkka mitta pirkkolan kolmoselle*2?), jossa aika 22.26 (~3:50/km?) riitti yleisen sarjan kolmanteen sijaan. Juoksu oli kyllä aika tahmeaa, mutta sitä se juoksutauko yllättäen teettää! Saa treeneissä mennä pidempään tuolla vauhdilla kesällä sitten...

Torstaina ehdin viikon ainoaan uintitreeniin, ja siinäkin yli viikon tauko näkyi kyllä, kun vauhtia ei ollut yhtään. Onneksi treenit olivat suht iisit, ja sisälsi paljon drillejä ja vain yhden 800m pitkän uinnin pyramidina (25+25+50+50+...+100+100+75+75+...+25+25m) joka toinen II ja joka toinen III. vauhdit ehkä 1:30 ja 1:20 itsellä, joten ei hurrattavaa vielä.

Perjantaina oli kiirusta, joten en sitten ehtinyt salille, joka kyllä harmitti. Olisi ollut hyvä sauma iskeä pyöräilyä kovempaa, kun sellaistakaan ei pitkään aikaan oltu tehty...

Viikonloppu olikin sitten vähän urheilullisempi, kun lauantaina pyöräilyä tuli alkuverrana n. 10km/30min juoksuun ja vajaa 1km verra juosten ja Helsinki City Park Run 10km meni sitten aikaan 39:07 eli ~3:55/km. Reilu 30s jäätiin ennätyksestä, mutta sitä se juoksutauko tekee edelleen! aika spagettia oli jalat kyllä, mutta sykkeet sai kuitenkin ylös normaaliin tapaan. Hyvässä peesissä melkeinpä koko matka (4km->), joten sai raastaa viimeiseen asti. Nämä ovat niitä tulosta tuottavia juoksuja, lyhyen matkan kisat, vaikka niitä kehittäviäkin treenejä tarvitaan. Viimeinen km kisassa oli enemmän alamäkeen, joten sai positiivisen lopun kisalle alle 3:40 kilsalla. Toivottavasti kisa muuttuu superkompensaation avulla vauhdiksi ensi viikon HCR:lle... Loppuverryttelynä läksin polkemaan Vihtiin, ja mittariin tuli 60km. Olin syönyt päivän aikana vain aamupalaksi pienen kulhon mysliä joskus 08.00 aamulla, ja en ehtinyt käydä kaupassa ennen kisaa ja kisan jälkeen en tajunnut heti, ennen kuin oli liian myöhäistä... Oli sen verran tyhjä tankki loppumatkasta, että vain kerran... kahdesti olen ollut samassa tilanteessa, ja aika huvittavaahan se on, kun vauhti on mitä on ja syke myös, kun energiaa ei vain ole.
Sunnuntaina sitten sama toisinpäin, ainakin melkein, kun pyöräilin takaisin kotiin n. 70km ja päälle lyhyen breikin jälkeen läksin juoksemaan kevyttä pk:ta. Syke pysyikin mukavan alhaalla ja juoksu maistui pitkästä aikaa TODELLA HYVÄLTÄ! tätä pitää saada lisää, enemmän juoksua, enemmän!

MA: Ulkokiipeilykauden avaus, 1h.
TI: Pyöräverrat ja vähän juoksuverraa Heltri-cupin ~6km juoksuun, 18km/1h pyörää ja 7km/28min juoksua.
KE: Ulkokiipeilykauden jatkoa, 1h.
TO: Kevyt aamujuoksu 4,5km/25min, pyörää 27km/1h20min ja uintia 2.9km/47min
PE: Lepopäivä, kun kiirettä piti.
LA: Pyöräverraa ja lyhyt juoksuverra Helsinki City Park Runin 10km kisaan + pyöräilyä 60km/2h20min
SU: Pyöräilyä 70km/2h20min + 8.5km/48min juoksua.

Lopulta yhteensä tuli sitten 12h15min, joista yli puolet la/su :)

Ensi viikko jatketaan samaan malliin, katsotaan miten vappu sotkee treenejä ja perjantaina pidetään kevyt päivä HCR:ää varten. Muuten en ajatellut kevennellä siihen, kun ei se kuitenkaan ole kuin yksi testijuoksu matkan varrella kesään ja syksyyn, ja juoksukunto ei muutenkaan ole mikään jumalainen, joten turha tuhlata treeniaikaa olemattomaan juoksutulokseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti