16.5.2013

Pariviestijuoksu

Munkinpuistossa järjestettiin jo tavaksi muodostunut kevään pariviestijuoksu.
Jos joku ei tiedä, mistä on kyse, niin formaatti on suora kopio maastohiihdosta, joten tänään oli vuorossa parin kanssa 6*1km, ja minä pääsin olemaan ankkuri tänään.

Unohtui ihan tehdä kovan luokan valmistautuminen tähän kisaan, sillä aiemmin viikolla tuli vain juostua tasavauhtinen kova, eikä ollenkaan vetoja. Mutta kyllähän se johonkin aina kulkee, vaikka se ei todellakaan matkan aikana siltä tunnu, yhtä hidasta (ja raastavaa) meno oli kuin aina ennenkin hitaammissakin vauhdeissa.

Matkaan lähti 5,5 paria ja omat ajat olivat 3:25, 3:27 ja 3:25 hyvän loppukirin (tai siltä se ainakin tuntui) ansiosta. Lepoa tuli vain 3:20 välissä, koska pari oli kyllä tänään sen verran kovassa kunnossa. Tänään loppuaika oli siis 20:19. Sijoituksemme oli kuitenkin kolmas, joten saatiin sokeripommikarkkia palkinnoksi, kyllä kannatti! Lisäksi sain 2pss sokerittomia(!) Fisherman's friendejä, ihan maittavia kurkkupastilleja.

Tuli mietittyä juoksun jälkeen, että paljonko on tullut parannettua vuosien saatossa. Juostiin wahiksen kanssa viimeksi kaksi vuotta sitten ja siitä taidettiin tulla noin 2½min kovempaa! Tätä menoa kahden vuoden päästä juostaan jo alle 18min! :) Omat ajatkin ovat keskiarvoltaan parantuneet, 2v sitten ne olivat ~3:53, viime vuonna ~3:41 ja tänä vuonna jo ~3:26. Ensi vuonna sitten alle 3:15?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti