17.3.2012

Aktia MaantieCup vol. 5

Jääkiipeilyreissu on ohi, paluu sujui hyvinkin mutkattomasti - kiitos iison kahvikupin, koska en juo juuri koskaan kahvia, varsinkaan mustana. Silmät tapitti vielä kotona kolmen aikaan yöstäkin kun illalla joi. Oli ihan mahtava reissu, ehkä lisään pari kuvaakin jos niitä saan kavereilta! Posio on ihan mahtava paikka kiivetä, eikä näin aloittelijakaan joutunut antamaan periksi helpoimmille jäille :)

Juoksun ja muun liikkumisen saralla viikko on sujunut aika vähäisillä määrin, kun koulussa on ollut kirittävää ja väsymys painanut etenkin jaloissa Posion reissun jäljiltä. Maanantaina voisin kertoa, mitä on tullut saatua tällä viikolla aikaan, mutta muutama juoksulenkki ja pari kiipeilyreissua Salmisaareen tuli tehtyä ennen Aktiaa, jossa tuli paukutettua uusi ennätys.


Aktian viimeinen osakilpailu oli tosiaan tänään 17.3, ja sää oli oikein hyvä. Ehkä olisin halunnut auringon vielä paistamaan jolloin olisin juossut shortseissa, mutta eipä tuo pahemmin haitannut. Vähän lämmin siinä tuli juosta pitkissä talvitrikoissa ja buffi otsalla. Lämpötila ol isiinä +2C ja pilvinen, tienpinta märkä, muttei suuremmin vetinen kuitenkaan. Alkuun muutama kilomteri lämmittelyä ja sitten venyttelyä. Ei tullut tehtyä nyt spurtteja ennen lähtöä, jotka olisi kyllä voinut tehdä...
Alku oli kaamea. Ruuhkaa oli kuin muurahaispesässä - ainoa vaan, ettei järjestystä ollut. Viimeisillä minuuteilla tulleet meni röyhkeästi eturiveihin, jolloin jäin aluksi hyvältä paikaltani kauas kärjestä. Tämä näkyikin kellossa, kun 2km väliaika oli 8:22min - n. 20s hitaampaa kuin edellisessä Aktiakisassa. Ei alkanut ihan niin lennokkaasti kuin olisi toivonut. Vitoseen asti vauhti oli siinä 4:07-4:11 välillä, puolivälissä ajan ollen 20:47. Tästä alkoi kiristys, joka jatkui maaliin asti.
Yhtään peesiä en saanut, koska jouduin vain ohittelemaan porukkaa alusta asti. Yksi ihminen ohitti minut alkukilometrin jälkeen, ja taisin tullakin reilusti hänen jälkeen maaliin. Muuten tasaiseen tahtiin ohittelin porukkaa, mutta onneksi sitä lössiä oli niin paljon, ettei etäisyyksiä seuraaviin selkiin ollut kuin maksimissaan 30m.
Lopun ajan vauhti kiihtyi tasaisesti, josta olen oikein tyytyväinen. Ongelma ei ollut, että lihakset eivät olisi jaksaneet vaan hengitys ei kulkenut ja puuskutti jo lopussa aika tiukasti. Kertooko tämä sitten enemmän siitä, että jalat kyllä kestää pidempääkin rääkkiä tällaista sopivaa vauhtia (ehkä 4:20/km?) mutta vauhti on vielä hieman kateissa? Noh, enpä tiedä, enkä pääse totetamaan tätä, kun kauden päätavoite on täyden matkan  ironman ja toinen tavoite on luultavasti lokakuun Vantaan maraton. Kolmas tavoite on toukokuun HCR, mutta siinäkään ei vauhtia paljon mittailla. Ehkä vain hyvä, jos sitä ei kerran ole.

Kilometriajat vielä tästä viimeisestä Aktiasta:
1. 4:11/km Alkuruuhkaa paaaljon
2. 4:11/km Alkuruuhkasta selviytymistä vielä, mutta lämpän spurtittomuus saattoi kostautua, kun ei kulkenut.
3. 4:07/km
4. 4:07/km
5. 4:11/km Vaikein kilometri, kun niin mäkinen.
6. 4:04/km Sama, ei helpompi juurikaan toiseen suuntaan.
7. 4:07/km
8. 4:00/km Vauhti alkoi hyvin kiihtyä kun ei painanut.
9. 4:00/km Sama.
10. 3:45/km Loppukiri irtosi oikein mallikkaasti, mutta kertooko se jostain, että ensimmäinen km on 26s hitaampi kuin viimeinen, jossa nousua on paljon enemmän? Kyllä se kertoo.

Jälkimmäinen vitonen taipui siis aikaan 19:56, kun ensimmäinen tuli "hiljaa" (ensimmäinen puolikas on helpompi profiili ja pitäisi kulkea kovempaa) aikaan 20:47. Enpä ole  vitosta juossut alle 20min ikinä ja viimeinen kolmonenkin hyvin aikaan 11:45 (lähes sama kuin omavetoinen cooper viimekuussa).


Aivan en pystynyt tavoitteeseen, joka oli marraskuussa sanomani, että jokaisessa Aktiassa parantaisin ennätystäni 10km:llä. Tällaiset ajat sitten tuli:
1. 45:18
2. 43:19
3. 46:08
4. 41:43
5. 40:43
Eli parannusta tuli marras-maaliskuun 4kk aikana n. 4min30s joka on kai aika paljon, ja siihen olen tyytyväinen. Tammikuu oli vain kauneusvirhe, kun keli oli aivan sukka, eikä ennätyksiä paukkunut varmaan kellään.


Tästä on hyvä lähteä kohti HCR ja sitä myöten kesäkelejä ja kunnon määrän nostamiseen :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti