11.1.2014

Vuosi 2013 lähes paketissa

Vuosi 2013 paketissa – jo lähes pari viikkoa sitten. Aika tehdä siis jonkin sortin yhteenveto, ja katsoa, mitä tuli tehtyä noin pääpiirteissään. Lisää pitää pohtia pään sisällä, mitä tuli Oikeasti tehtyä, että tähän pisteeseen on päästy – tai siis mihin viime kesänä pääsi. Tässä auttaa varmasti viime talven ja kevään treenien katsominen läpi, niin nähdään, miten se kehitys tapahtui.

Vuosi alkoi itselle hieman etuajassa, mitä tuli säännöllisen treenin aloittamisessa. Aiempana kesänä oli toki käyty kisaamassa mm. täyden matkan kisa Nastolassa, mutta säännöllistä treeniä se ei ollut siihen mennessä nähnytkään ja siitä kertoi treenitunnit vuoden lopussa. Viime kauden säännölliset treenit alkoivat joulukuussa garminin kirjausten perusteella 9.12, mutta tuon joulukuun treenit eivät ole laskuissa mukana.

Q1:

-Säännöllisen treenirytmin saamista
-Uintitreenit olivat kauden pisimpiä keskimäärin ja uintia tuli kertamäärissäkin hyvin n. 3-4krt viikkoon + yksi 6krt viikkorypistys (n. 21km) joka teki hyvää!
-Juoksua tuli vuoden keskiarvoon nähden enemmän, pk-painotteista, mutta myös matolla 1km intervalleja tuli tehtyä muutamiin otteisiin, joissa huomasin hyvää kehitystä
-Juoksussa tuli kympille uudet minuuttiluvut ja cooper-ennätys
-Spinning tuli ohjelmaan melko säännölliseksi osaksi, joka jäi pois keväällä muistaakseni ulkopyöräilyn alettua. Säännöllinen satulan kuluttaminen alkoi kuitenkin heti, joka mahdollisti hyvän pohjan keväälle
-Viikossa useampi aamutreeni iltatreenien lisäksi, joten viikossa helposti tuli 7-10 treeniä, vaikka oli vapaapäiviä

Q2:

-Uinnissa kehitys jatkui altaassa ja treenit vähän lyhenivät
-Juoksussa tuli tehtyä vähemmän treeniä jalan kiputilan takia, mutta fyssarin opeilla ja tukipohjallisilla pääsin vaivasta aikalailla eroon toukokuuhun mennessä, mutta jatkoin silti melko maltillisilla määrillä.
-”Puolimaratonilla” (hcr) ennätys
-Ensimmäinen sprintti-tri (heltri-cup), myöhemmin myös sm-sprintti, joka meni penkin alle
-Useampia hyviä pyörätreenejä alle, mm. 50km tempo kuusijärvellä, pituuttakin alkoi osalle lenkeistä tulla mukavasti
-Yleisesti treenimäärät säilyivät kohtuu samalla tasolla alkuvuoden kanssa
-Tammikuusta kesäkuun loppuun keskimäärin n. 49,5h (53h-44h)

Q3:

-Kisko osuu kesä-heinäkuun taitteeseen, ja siellä hyvä onnistuminen ja 4. sija
-Kauden toinen tempo, nyt vähän pidempänä (63km) samalla reitillä kuin edellinenkin
-Joroisilla SM-kultaa omassa sarjassa nappisuorituksella
-Keventelyt kisan päälle ja valmistautuminen 9vko kohti Berliiniä alkoi
-Heltri-cupissa tuli käytyä vielä ja napattua kolmas sija miesten sarjasta lopulta onnistuneen tempoajon ja rykäsyn avulla
-Siirtyminen pariksi kuukaudeksi juoksupainotteiseen treeniin, jossa alussa oli mukana vielä pyöräilykin, näytti nostavan hyvin pitkän matkan jaksamista, vaikka kulunut vuosi muuten melko vähän juoksua olikin sisältänyt, etenkin pitkiä lenkkejä
-Vuoden parhaat juoksukilometrit väliaikaisesti tulivat tähän saumaan tietenkin
-Juoksutreeniin sain tehtyä itselle säännöllisen treeniohjelman, jollainen on paljon helpompi tehdä kuin triathloniin, ja sitä noudattamalla pääsin hyviin tuloksiin
-Viimeistelyt Berliiniin eivät onnistuneet nappiin, kun sain koko loppuvuoden kestävän taudin kannettavaksi, mutta onneksi tauti iski kunnolla vasta Berliinin jälkeen, vaikka viimeisillä viikoilla ennen kisaa ei alimatkat enää kulkeneet täysin toivottua vauhtia
-Berliinissä kuitenkin täydellisessä kelissä ja reitillä ja yleisöllä ei voinut muuta kuin onnistua päivän kunnon mukaisesti hienosti alle 3h ja nautikseluunkin jäi varaa

Q4:

-Pitkä tauko käytännössä liikunnasta Berliinin jälkeen, vasta nyt pääsemässä takaisin kunnon treenin pariin, vaikka luulin jo aiemmin sen onnistuneen
-Vauhti kaikissa lajeissa on melko hukassa kesään nähden, mutta ei pidä masentua vaan rakentaa peruskuntoa, jotta jaksaa treenata sitten keväällä ja kesällä kovempaa

Vuoden kohokohdat:

Ei ole vaikea nimetä, että Joroinen 2013 ja SM-kulta oli kruunu koko kaudelle triathlonin saralla, joka oli se THE tähtäin kuitenkin jo joulukuussa. Kiskossa tuli myös hieno onnistuminen, ja Heltri-cupissa oli kiva käydä aina välillä kisaamassa hyvien kovien treenien muodossa. Juoksupuolelta tri-kauden päätteeksi ei taas ole vaikea nostaa Berliini ja alle 3h ykköseksi, muita tavotteita ei ollutkaan, kun Berliinin matka varattiin jo edellisenä syksynä

Treenimääristä:

Yhteensä treenit.net palvelun mukaan 472h, josta lienee poissa x tuntia, mutta samapa tuo. Sisältää kuitenkin käytännössä  kaikki treeniksi laskettavat juoksut, kunto-, spinning-, maasto- ja maantiepyöräilyt, uinnit altaassa ja avovedessä, kuntosalin, crosstrainerin ja kiipeilyn.

Juoksua 150,5h/1775km
Pyöräilyä 161h/3990km
Kuntopyöräilyä 41h
Uintia 71h/251km
Kiipeilyä 32h
Crosstraineriä 9,5h
Kuntosalia 4h
Muuta 3h


Että sellaista. Huomenna voisin vielä kirjoitella aiheesta, miten tämä kausi pohjustaa ensi kautta treenimäärien ja treenauksen suhteen noin muuten. Ensimmäinen kokonainen, ”riittävän ehjä” kausi takana triathlonin saralla, vaikka vain reilu puoli vuotta treenasin Joroisille ja sitten pari kk juoksua ja sitten loppuvuosi höntsäten mitä pystyi. Enää tästä kuluneesta kaudesta tarvitsee ottaa oppia tulevaan kauteen, ja sitten mennyt vuosi on lopullisesti ohitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti