24.4.2011

Hienolle viikolle hieno päätös

Kelien puolesta!

Ja kyllä muutenkin. Perjantaina tuli palauttavana treeninä tehtyä 30min pyöräilyä, kun sade alkoi piiskata vartin jälkeen. Jatkoin silti, hieman lyhennettynä, n. 10km lenkin loppuun, eli kotiin. Pyörä talliin, juomapullosta vettä ja takaisin ulos. Lenkille. Tällainen palauttavana tehty brick (suomennos? yhdistelmälajiharjoitus?). Juoksua 32min, eli tuli juostua 5km. Sisälle kuivattelemaan :)

Lauantai oli täysin lepopäivä, kun vieläkin tuntui torstain treeni hieman jaloissa. Turha mennä tukkoisilla jaloilla juoksemaan, jos ne vielä pahemmiksi menisikin.

Sunnuntaina, tänään, oli vuorossa pitkis. Aamulla katsoin vain karttaa, että mihis sitä lähtisi. Halusin ees-taas-reitin, eli ei kierroksia, koska siinä voi usko loppua ja mennä kotiin ennen aikojaan. Tai vähintään hajottaa päätä. Eli reitiksi tuli täältä Nummelasta kohti Lohjaa 12km pätkä ja käännös takaisin. Sielläpä ei saisikaan enää huijattua ja tultua helposti kotiin liian aikaisin. Rahaakaan en ottanut, jotta ei bussia saisi. Eipä niitä tosin näkynytkään.
Juomapullovyön otin mukaan, johon mahtuu n. 0.5l. Aika sopiva, enempi painaa jo aika paljon ja eipä sitä pitkiksellä kovin kovaa juosta. Hölskyisi vielä vatsassakin. Toki siinä nestehukkaa tulee, mutta ei vaikuta suuremmin treenin läpivientiin. Illalla ja aamulla tuli n. 3l yhteensä muutenkin juotua, joten hyvä näin. Veli tuli rinnalle pyörällä n. 10km kohdalla, joten sain tietää vauhdin - 10kmh. Aika sopiva siis siinä kohtaa.
Ei oikein ollut mitään hajua vauhdista ennen tuota, koska ei ollut mitään tarkkaa mittaa tiedossa, kuinka paljon olisin jo juossut.. Veli lähtikin siitä painelemaan kohti Lohjaa ja jatkoin matkaa. puolivälissä kello näytti 75min. Eli vauhdiksi tasan 6:15min/km. Kiva. Ei edes hengästyttänyt! Kotiin taas ilman aavistustakaan vauhdista. Pieni myötätuuli auttoi nytten, kun vastatuuli oli mennessä ollut. Myös mennessä oli paljon enemmän ylämäkeä, joten alamäkeä oli nyt vuorostaan enemmän. Parempi näin päin.
Mennessä tuli vastaan toinen lenkkeilijä (oli niitä toki useampi, samoin fillaroijia) noin puolessa välissä, ja takaisintulomatkalla uudestaan suunnilleen puolessa välissä. Taisi hän taas käväistä nummelassa, kun näin tasaisesti törmättiin :)
Vauhti tuntui hitaammalta paikkapaikoin, mutta kello näytti kotipihalla 146min, joten noin 5:55min/km tultiinkin kotiin. Eipä hengästyttänyt vieläkään :O Oikea etureisi ilmoitti olemassaolostaan noin 20km kohdalla, mutta eipä tuo kipeäksi tullut ja kotona ei enää tuntunut sohvalla. Yhteisvauhti koko reissulle siis 6:05min/km ja kevyeltä tuntui tuo 24km. Hui, kunto ottanut harppauksen tässä parissa viikossa, JES!
Kompressiosukat kotona suihkun jälkeen jalkaan. Ai että ovat mukavat :) Tuli muuten rusketusraidat ensimmäistä kertaa tänä keväänä käyttäessä lyhyitä trikoita. Pitkät meneekin nyt kaapin perälle odottamaan syksyä ja talvea. Bye bye! Ei tule ikävä :)

Koko viikolle
juoksu 5krt - 5h57min - 61.15km
pyöräily 1krt - 30min - 10km
kiipeily 1krt - 4h
uinti 1krt - 1h - 2500m
taido 1krt - 1h

yht. 9krt - 12,5h

Ensi viikko vielä kova viikko, mutta en tiedä vielä miten rytmittää sitä kun kiirus tulee vähän joka päivä... Yritetään aamulenkeillä hoitaa homma kotiin :) Ulkokiipeilykausikin avataan ensi viikolla, jihuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti